Helsingin Sanomissa julkaistiin tänään näppärä grafiikka, josta näkee (suuntaa antavasti) suurimpien operaattoreiden GSM -liittymän datahinnoittelun ulkomailla. Mielisairasta.

 

Tämän päivän Helsingin Sanomissa (16.5.2012, A5) on artikkeli suunnitellusta ns. syyteneuvottelulaista, jossa syyttäjä ja rikoksentekijä sopisivat ja neuvottelisivat ratkaisun, jossa päästäisiin mahdollisimman kivuttomasti optimaaliseen lopputulokseen. Tällainen menettely onkin kaikille tuttu, ainakin amerikkalaisista televisiosarjoista, joissa siitä käytetään nimeä plea bargaining, ja jossa yhteydessä syytetty ja syyttäjä kukin tahoillaan suorastaan juonivat saadakseen neuvotteluissa haluamansa. Suomessa esitetyn ajatuksen mukaan rikoksen tunnustamalla voisi saada 1/4 alennuksen mahdollisesta vankeusrangaistuksesta.

Syyteneuvottelulain idean taustalla olevan kolikon puolina ovat yksilön oikeusturva ja oikeusistuimien ja poliisin työn helpottaminen. Ensiksi mainitussa on kyse erityisesti siitä, että laajoissa kokonaisuuksissa rikosprosessien kesto venyy niin pitkäksi, että Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan ja Suomen perustuslain 21 §:ään sisällytetty oikeus kohtuullisessa ajassa tapahtuvasta oikeudenkäynnistä ei toteudu. Tästä johtuen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin vuosikausia suoltanut Suomelle tuomioita liian pitkistä rikosprosesseista. Tämän kiusallisen kansainvälisen huomion välttämiseksi on tosin keksitty laki, jossa viivettä korvataan jo suomalaisen tuomioistuimen toimesta absurdiksi katsottavalla 1500 eurolla/viivästynyt vuosi. Toiseksi mainitussa kyse on poliisin näkökulmasta tietysti siitä, että poliisin niskassa olevaa valtavaa työtaakkaa pyritään helpottamaan. Olemmekin saaneet tuon tuosta kuunnella poliisien valitusta ja itkuvirsiä siitä, että kuinka määrärahoja tarvitaan erityisesti talousrikosjutturuuhkien purkamiseen. Onpa joissakin yhteyksissä jopa kerrottu, että poliisit ovat joutuneet talousrikoksia vuosikausia tutkiessaan sairauslomalle uupumuksesta.

Nyt kun suunnitellaan suoranaista lakia, jolla mm. poliisien työtaakkaa helpotettaisiin, voisi helposti kuvitella, että kaikki poliisit olisivat asiasta innoissaan. Koska elämme vastarannankiiskien kyllästämässä Suomessa, niin näin ei tietysti ole. Nimittäin, tällä hetkellä hirvittävä valitusvirsi kaikuu peräti Eduskuntatalosta saakka, missä tällä kertaa ulvoo kansanedustajaksi siirtynyt kuuluisa poliisi nimeltä Kari Tolvanen. Kari Tolvasta suunniteltu laki ei miellytä, vaan päinvastoin, hän kokee sen "vastenmielisenä". Kari Tolvasen mukaan laki johtaisi siihen, että "siinä lähdettäisiin sitten sopimaan, neuvottelemaan ja jopa juonimaan." 

Kansanedustaja Kari Tolvanen, olet aivan oikeassa. Syyteneuvottelulaissahan on nimenomaan kyse siitä, että siinä nimensä mukaisesti neuvotellaan, sekä sovitaan ja jopa juonitaan. Tällä sopimisella, neuvottelulla ja jopa juonimisella on kuitenkin tarkoituksena keventää poliisikollegoidesi työtaakkaa. Tämäkö ei nyt sitten kelpaakaan? Amerikkalaisissa poliisisarjoissa sanottaisiin tällaisessa tilanteessa: Kari, you can't have it both ways!

 

Tämän päivän Helsingin Sanomissa (30.4.2012, Kotimaa, A8) on artikkeli, jonka sisältö vähintäänkin nostattaa kulmakarvoja. Kysymys on tapauksesta, jossa kahta suomalaismiestä epäillään sieppauksen valmistelusta. Tiettävästi miehet olivat puuhailleet sieppausta Suomessa ja Virossa. Oikeudenkäynti asiassa on alkamassa Harjun käräjäoikeudessa Tallinnassa tänään. Tässä asetelmassa ei lähtökohtaisesti ole vielä mitään ihmeellistä.

Kysymyksiä herättäväksi asia kuitenkin muuttuu kun kiinnitetään huomiota artikkelissa todettuun:

”Suomen ja Viron poliisit tekivät tiivistä yhteistyötä miesten saamiseksi kiinni. Oleellista oli ottaa heidät kiinni Virossa. Suomessa miehiä vastaan ei olisi voitu nostaa syytettä, sillä sieppauksen valmisteleminen ei ole Suomessa rikos. Virossa sieppauksen valmistelusta voi saada enimmillään 12 vuotta vankeutta.”

Artikkelin perusteella jää täysin epäselväksi ensinnäkin, että minkä lain(kohdan) nojalla Suomen poliisi teki ”tiivistä yhteistyötä” virolaisen poliisin kanssa, ja mikä tarkkaan ottaen oli sanotun yhteistyön luonne. Suomessahan rikosta ei ollut tapahtunut, joten ”tiivistä yhteistyötä” tuskin voitiin ainakaan laillisesti tehdä suomalaisen rikosilmoituksen perusteella. Toiseksi, vaikuttaisi siltä, että nimenomaan suomalaiset poliisit halusivat Suomen kansalaiset kiinniotettavaksi Virossa. Tällä perusteella voidaan perustellusti kysyä, että jos Suomessa ei ollut tapahtunut rikosta, niin mikä intressi Suomen poliisilla oli haluta Suomen kansalaiset kiinniotettavaksi ja mahdollisesti virolaiseen tyrmään teljettäväksi 12 vuodeksi, ja mikä oli se laki, joka mahdollisti poliisin toteuttavan näitä halujaan? On mahdollista, että vastauksia näihin kysymyksiin ei saada milloinkaan, sillä oikeudenkäynti on ainakin tässä vaiheessa määrätty suljetuksi, jolla perusteella tapauksen kaikki asiakirjat voidaan julistaa salaisiksi, ja jonka lisäksi asianosaisia voidaan määrätä koskemaan ilmaisukielto.

Tämä nimenomainen tapaus tuskin tulee herättämään mitään laajempaa keskustelua. Yleisen oikeustajun nimissä kiinnostaisi kuitenkin tietää, että voiko Suomen poliisi halutessaan tehdä vastaavasti ”tiivistä yhteistyötä” esimerkiksi saudiarabialaisenkin poliisin kanssa? Jos Suomen kansalainen olisi epäiltynä esimerkiksi noituudesta Saudi-Arabiassa, joka ei ainakaan toistaiseksi ole rikos Suomessa, niin voisiko suomalainen poliisi tehdä ”tiivistä yhteistyötä” ja haluta noituudesta epäillyn suomalaisen kiinniotetuksi Saudi-Arabiassa, jossa ei ole kirjattua rikoslakia, jossa noudatetaan islamilaista sharia -lakia ja jossa rangaistus noituudesta on aina teloitus? Olisiko tämäkin suomalaisen poliisin mielestä täysin okei, ja olisiko tässä ja tämän päivän Tallinnan tapauksessa kysymys siitä yhdenvertaisuudesta lain edessä, josta keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja Jari Räty hiljattain parkui?